Camping Happy Beachin Vappu 1-4.5.2025

Tekijä: admin
Seuraavat Karaoke-illat Niettävän kylätalolla 5.4 ja 26.4.2025!
LOC Ness Oy:lle on myönnetty yritystoiminnan kehittämistoimenpiteen valmisteluvaiheen tukea yhteensä 2000 euroa, josta Euroopan unionin ja valtion osuus on 1600 euroa. Lopun 400 euroa muodostaa kuntaraha.
Hankkeen avulla selvitetään investointitarpeet ja priorisoidaan ne. Lisäksi selvitetään rahoitustarve- ja lähteet sekä tehdä tarvittavat laskelmat ja hakemukset rahoituksen hakemiseksi myöhemmässä vaihessa. Palvelut ostetaan ulkopuoliselta kokeneelta asiantuntijalta. Hankkeen valmistuminen todennetaan tehtyjen laskelmien sekä asiantuntijan laatiman raportin pohjalta.
LOC Ness Oy kiittää myönnetystä tuesta!
Tarkempi ohjelma päivitetään myöhemmin! Seuraa ilmoitteluamme myös Facebookissa ja Instagramissa.
Camping Happy Beach järjestää yleisen Pikkujoulun Neittävän kylätalolla. Tarjolla Jouluruokaa, hyvää seuraa, jouluista tunnelmaa, pientä ohjelmaa sekä aivan mahtava tanssi- ja viihdeorkesteri Rainer Bollström & Henna Oraste!
Mahdollisuus tulla ja lähteä paikanpäälle järjestetyn kuljetuksen myötä Vaalasta ja Säräisniemestä. Myös yrityspaketit mahdollisia! Ota yhteyttä info@happybeach.fi tai alueen puhelinnumeroon +358 45 78363849, niin sovitaan tarkemmin.
Sitovat ilmoittautumiset 17.11.2024 mennessä!
Camping Happy Beach ja LOC Ness Oy hoitavat tarjoilut yhteistyössä Neittävän kyläyhdistyksen, Säräisniemen Pitopalvelun ja Suorsan Liikenteen kanssa.
Olet Lämpimästi tervetullut!